Rakkaat lukijat,
tulkoon tästä hiukan naisnäkökulmaa, joka tämänkin vuoden speksissä on hyvinkin näkyvillä. Pärnäijäinen ja Näräskäinen, osasto Lauttasaari, ovat ahkerasti pitäneet teistä kaikista huolta ja nyt on aika ottaa myös naisen kosketus blogillekin. Poikien kirjoitukset herättivät suuria tunteita, niin naurua kuin hiukan haikeuttakin. Suuri kiitos pojille kauniista ja viihdyttävistä sanoista ja paljon tätä lisää! Tap-tap.
Eli miltä nyt tuntuu? Missä mennään?
Melkein koko syksyn olemme viettäneet speksin parissa, improillen, laulaen, toisiimme tutustuen, bändiä kasaillen, star cafessa sohvia rikkoen.. (Mutta huhun mukaan se oli jo valmiiksi rikki) Pian on kuitenkin kokoontunut käsis ja roolit, pohja, josta ponnistaa vieläkin eteenpäin. Markkinointitiimi on astunut remmiin ja bändi aloittaa pian treenauksen. Tänään myös puvustustiimistä oli Jemina hiukan hakemassa inspiraatiota treeneistämme...
Kohtaustreenit on käynnistetty. Kahdet takana, monet edessä. Tänään iltaa kohden alkoi ainakin musta voimat hiipua ja olin ihan sormi suussa päästessäni kotiin. Ensimmäistä kertaa oli hyvin intiimit treenit: vain neljä näyttelijää paikalla. Alussa meno oli paikoitellen hyvinkin rämäpäistä ja totuuden nimissä on sanottava: Heikin&mun täytyy vielä hiukan hioa kaatumista.. Toisen, eli viimeisen kohtauksen treenaus olikin asteen vakavampaa, olen hiukan roolihahmoni kanssa hukassa, tällä hetkellä en tiedä mihin suuntaan mennä. Luottamus on silti suuri, eiköhän tästä vielä jotain tule. Ehkä löydän vielä täydelliset maneerit ja sopivan tasapainon vakavuuden ja neiteilyn välille. Huh!
Lyhyestä tänään virsi kaunis, kiitos ja kumarrus ja pikaisiin kuulemisiin.
Suurella sydämellä,
Anna
