keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Kirvoittakaamme mielemme ja lihaksemme!

Hei vaan kaikki lukijat ja myöskin kirjoittajat!

Ah tätä autuutta, jonka juuri äsken koin huomatessani, että blogittelu tsetse-kärpänen oli iskenyt myös ystävääni Mikko"V8-moottorini on kuuma"Pärnään!

Aloitankin tämän päivän pikku pohdintani lainaamalla Mikko Pärnän Blogi-kirjoitusta 23.1.2007."Meininki on koko ajan nousujohteisessa tilassa ja olemmekin jo juonineet ensimmäisiä kuvioita"

Valitsin tämän lausahduksen päivän teemani airuelauseeksi siksi, että se kuvastaa sitä yhteyttä mitä taiteella, kirjallisuudella ja urheilulla on!

Lainaamassani lauseessa Pärnähän viittaa speksimme bändin alkavaan toimintaan ja sen ensivetoihin.

Niin kuin huomaatte myös sanaa ensiveto voisimme käyttää yhtä hyvin esimerkiksi soutukilpailua kiivaasti selostellesamme. Pärnä puhui myös kirjoituksessaan sanan säilästä, joka tässä yhteydessä tarkoittaa tietenkin kirjoitettua tekstiä, mutta säilähän on tuttu väline mm. Alexander Dumas`n kirjasta Kolme muskettisoturia. Sittemmin, näin nykyaikaan tultaessa emme ihmiskunnassa käytä tätä kyseistä miekkailulajia itsepuolustukseen samalla intensiteetillä kuin Dumaan(olen pahoillani jos tässä kohtaa rikon oikeikirjoitussääntöjä) aikoihin. Miekkailuhan on tällä hetkellä myös herrasmiesmäinen olympialaji, jonka yhtenä alatyyppinä säilä tietääkseni on!

Mielenkiintoinen yhteys tässäkin...

Olin tänään itse pelailemassa hieman sisäjalkapalloa, jota myös futsaliksi kutsutaan ja huomasin että näin meidän ensimmäisen, voitetun, ottelun jälkeen meininkimme on nousujohteisessa tilassa ja lähdemme hiomaan ensimmäisiä kuvioita.

Muistakaahan ystävät tekin hioa elämänne kuvioita ainakin silloin tällöin, että ne pitäisivät muotonsa!

Älkää hioko kuitenkaan liikaa, ettei hyvästä neliöstä tule keskinkertainen ympyrä.

Kirvoittelemisiin,
Heikki